Päivikki Rintala

Eritysluokanopettaja Päivikki Rintalan työpaikkana toimii Tornionseudun koulu, joka huolehtii Tornion alueella myös erityiskasvatukseen liittyvästä koulutuksesta, tiedotuksesta ja konsultoinnista. Koulu palkittiin vuonna 2006 Vuoden Tikas-koulu -palkinnolla panostuksestaan tieto- ja viestintätekniikan opetukseen. Koulun oppilaat saavat yksilöllistettyä opetusta aina esiopetuksesta lisäopetuksen 10. luokkaan asti.
Aikaisemmin opetin tieto- ja viestintätekniikkaa oman harkintani mukaan ja itse tehdyin harjoituksin. Tikas-koulutusmallin ansiosta opetukseni on johdonmukaista ja etenee loogisesti. Oppilaat tietävät tietyn aihealueen oppimistavoitteet heti opiskelun alkuvaiheessa, joten oppilaiden motivointi on helppoa ja taitojen oppiminen etenee omien kykyjen mukaan ja omaan tahtiin myös ryhmässä. Koulumme opetussuunnitelmassa tietotekniikan tavoitteet ja sisällöt noudattavat Tikas-koulutusmallin mukaisia tavoitteita.
Olen hyödyntänyt Tikas-koulutusmallia monella eri tavalla. Laadin jokaiselle yhdeksälle opetettavalle aihealueelle tasokohtaisen harjoituspankin, joka sisältää sekä valmiita Tikas-harjoituksia että itse muokkaamiani ja laatimiani harjoitustehtäviä. Tässä työssä Tikas-opetussuunnitelma on suureksi avuksi.
Kaikilla oppilaillani on arviointilomakkeet, joihin oppilaat merkitsevät itse Tikas-tunnilla oppimansa asian. Lomakkeisiin kerätään suoritukset koko yläkoulun ajalta. Oppilaat ovat kokeneet itsearvioinnin erittäin mielekkääksi, sillä sen avulla he ovat jatkuvasti tietoisia siitä, mitä heillä on vielä opeteltavana. Kutakin tavoitetta kohti on useita harjoituksia, joten tarvittaessa osaamisen tason voi varmistaa uudella harjoituksella.
Olen huomannut, että Tikas-todistuksen saaminen heti tason suorittamisen jälkeen antaa intoa ja puhtia uuden tason suorittamiseen. Koulussamme todistusten jako on koko koulun juhlallinen tapahtuma. Olemme korostaneet koulusta lähteville oppilaille Tikas-suoritusten merkitystä, sillä jatkokoulutukseen tai töihin hakiessaan oppilaat voivat osoittaa todistusten avulla tieto- ja viestintätekniikkataitojen osaamisen tasonsa. Onnistumisen kokemukset näkyvät selvästi oppilaissa. Oppilaat, jotka eivät muuten saa kovinkaan paljon huomiota, voivat Tikas-tunneilla näyttää osaamisensa ja saavat todistuksen osaamisestaan ja ahkeroinnistaan aivan kuten muutkin oppilaat.
"Tikas-koulutusmallin ansiosta opetukseni on johdonmukaista ja etenee loogisesti."

