Tulosta tämä sivu

Tikaksen historia

Vuonna 1999 Oppimateriaalikeskus Opikkeen johtaja Leena Kokko ihmetteli Pohjoismaiden ministerineuvoston järjestämässä oppimateriaalien vaihtokokouksessa (Båstad, Ruotsi), miksi kaikki tietotekniikan oppaat ovat vaikeasti ymmärrettäviä. Leena pelkäsi erityisryhmien putoavan tietoyhteiskunnan ulkopuolelle, ja niinpä hän perusti työryhmän, johon kutsui joukon erityisopetuksen ja tietotekniikan asiantuntijoita. Työryhmän lähtökohtana oli luoda Internet selkokielellä -tietotekniikan oppikirja.

Työryhmästä kasvoi kuitenkin kolmivuotinen Tikas-projekti (Tietokoneen ajokortti selkokielellä). Projektin rahoittajina toimivat Euroopan unionin sosiaalirahasto ja Etelä-Suomen lääninhallitus (2000–2003) ja toimialueena oli Etelä-, Länsi- ja Keski-Suomi. Projektin ohjaus- ja suunnitteluryhmissä toimineet asiantuntijat huomasivat, että pelkästään selkokielinen oppikirja ei yksistään riitä. Tikas-projekti laajenikin kokonaiseksi tietotekniikan koulutusmalliksi omine osaamissisältöineen, selkokielisine oppikirjoineen ja TVT-täydennyskoulutuksineen.

Ensimmäinen Tikas-oppikirja oli Petri Ilmosen kirjoittama Tekstinkäsittelyä selkokielellä - Microsoft Word. Vuonna 2002 ilmestynyt kirja oli Suomen ensimmäinen selkokielinen tietotekniikkakirja, joka oli kirjoitettu suoraan erityistä tukea tarvitseville oppijoille. Kirjasta tuli menestys, ja Tikas-kirjasarjassa on sen jälkeen julkaistu yhdeksän Juha Hällforsin, Petri Vainion, Heikki Lindbergin ja Petri Ilmosen kirjoittamaa oppikirjaa.


Projekti lähti käyntiin osaamissisältöjen suunnittelulla

Osaamissisältöjen määrittelyssä suunnitteluryhmän jäsenet tekivät uraauurtavaa ja ainutlaatuista työtä Tarja Muukosen ja Mari Sarajärven johdolla. Alkuperäinen yhteistyökumppani TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry vaihtui jo varhaisessa vaiheessa Tietotekniikan liitto ry:ksi (Eurooppalainen tietokoneen ajokortti ECDL). Osaamissisältöjen suunnittelu- ja mukautustyötä päätettiin jatkaa ECDL:n syllabuksen pohjalta. Tavoitteena oli käyttää yhtenevää käsitteistöä ja luoda malli, jossa opiskelijat voisivat askel askeleelta edetä kohti vaativampia toimintoja. Yhteistyö ECDL Finland Oy:n kanssa jatkuu edelleen.


Koulutuskokonaisuudet vahvistamaan ammatillista osaamista

Jotta Tikas-ajattelu jalkautuisi erityistä tukea tarvitsevien arkeen, rakennettiin tietotekniikan opettajille suunnattu Tikas-koulutus. Ensimmäiset koulutukset pidettiin pilottikoulujen opettajille vuonna 2002. Opetushallitus on tukenut koulutuksia vuodesta 2005 lähtien, mikä on taannut tasavertaisuutta erityisopetussektorilla ja Tikas-opetuksen levittämisen ympäri Suomen. Vuosina 2005-2006 Sari Karjalainen ja Petri Ilmonen kehittivät koulutusta pedagogisempaan suuntaan ja vahvistivat selkokielen roolia. Tämä suuntaus on jatkunut lukuisten Tikas-toiminnassa olleiden ja olevien opetusalan ammattilaisten johdattamana. Tikas-kouluttajina ovat toimineet Tikas-koulutusvastaavat Hanna Fontell, Leena Kaivosoja-Jukkola, Paula Jägerhorn, Erkki Kuuvalo, Jouni Oikarinen, Raija Siirilä, Sirpa Ahde ja Päivikki Rintala.


Valmiita materiaaleja opetuksen tueksi

Jo projektin alkuvaiheilla verkkopedagogiikka alkoi nousta voimakkaasti esiin erilaisissa strategioissa. Tämän vuoksi perustettiin VerkkoTikas-oppimisympäristö, jolle myönnettiin jatkorahoitusta vuosiksi 2003-2005. Oppimisympäristöä hyödynnettiin Tikas-koulutuksissa ja koko projektin kehittämisessä. Oppimisympäristön rinnalle perustettiin Opettajanhuone, joka toimi Tikas-opettajien keskustelufoorumina ja tarjosi muun muassa valmiita selkokielisiä harjoituksia. Vuodesta 2005 lähtien VerkkoTikas-oppimisympäristö on pohjautunut Moodle-teknologiaan ja samalla Opettajahuone on sulautunut osaksi yleisiä internetsivuja. Syksyllä 2008 julkistettiin erilaista opetus- ja harjoitusmateriaalia sisältävät Materiaalipankki. Tikaksen uudet yleiskieliset internetsivut julkaistiin keväällä 2009 ja selkosivut loppuvuodesta 2009.

Tikaksen tehtävä

Tikaksen 10-vuotista taivalta juhlittiin

Tikaksen 10-vuotista TVT-taivalta juhlittiin 7.5.2010. Aamupäivällä ylikonstaapeli Marko Forss luennoi, mitä opettajien tulisi tietää sosiaalisesta mediasta. Lisäksi kuulimme tunnelmia ja näkemyksiä Tikaksen kymmenvuotisen TVT-taipaleen varrelta niin hallinnollisesta näkökulmasta kuin opettajien ja kouluttajienkin silmin. TikasPäivityksessä palkittiin myös 5000. Tikas-todistuksen saanut opiskelija.

Vuoden Tikas-kouluksi valittiin Bovallius-ammattiopisto, Turku. Vuoden oppilaana palkittiin Leevi Veromäen koulusta ja vuoden kouluttajana Lea Grönlund Enter ry:stä. Juhlavuoden kunniaksi palkittiin myös Päivikki Rintala alueinnovaattori-diplomilla ja Hanna Fontell vuosikymmenen kehittäjänä ja yhteistyökumppanina.

TikasPäivitys-päivä järjestettiin myös vuonna 2011, ja jatkossakin päivässä palkitaan menestyksekkäitä Tikas-kouluttajia, vuoden Tikas-oppilas, Tikas-koulu ja muita yhteistyökumppaneita.